tiistai 13. toukokuuta 2014

Sadepäivän piristys + video!

Täällä Jyväskylässä on satanut miltein koko päivän vettä ja sataa vieläkin. Mutta onneksi on ollut aivan mahtavan mukava päivä.


Ajattelin tänään aamulla, että viettäisin sadepäivää kaksin Nickyn kanssa kotona, oli niin laiska olokin. Mutta ystäväni Emma teki niin hyvän ehdotuksen josta en sitten pystynyt kieltäytymään, lähdettiin siis lasten kanssa polskimaan Aaltoalvariin ja sen jälkeen syömään. Oi että miten lapset nauttivat vedestä, nauraa rätkättivät, läiskyttelivät, sukeltelivat ja polskuttelivat. On niin ihana nähdä kuinka vauveliinit nauttivat sydämensä kyllyydestä ❤️

 

Juuri tultu uimasta ja kuten ilmeestä näkee, että on tyytyväinen kullanmuru ❤️


❤️ Ida & Nicky ❤️

Nicky on menossa huomenna yöhoitoon niin saamme viettää J:n kanssa laatuaikaa kahdestaan, vielä meillä ei ole kuitenkaan mitään suurempia suunnitelmia. Ollaankin nyt oltu maanantai aamusta asti kahdestaan Nickyn kanssa kotosalla kun J lähti porukoilleen Phjois-Pohjanmaalle ja tulee huomenna illalla onneksi kotio, kyllähän tässä ajassa jo ikäväkin tuli.




Kuvasin muutama päviä sitten Nickystä videon ennen nukkumaan menoa, pienellä oli käsitreenit menossa. Jostakin se on alotettava ;) hehe.. En vaan pysty katsomaan tätä videota nauramatta, on se niin rakas ! ❤️ Pahoittelen jos kuvanlaatu on aika huono, kun en meinannut sitä saada tänne ladattua :CCC



2 kommenttia:

  1. hihih mikä suloisuus tuo teiän poju :D
    Ja juu kyllä sitä yhteistä kahdenkeskistä aikaa osaa arvostaa nykyään ihan eri tavalla kuin ennen! Nauttikaa vapaa päivästänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea :)! On se vaan semmonen vesseli. Osaa kyllä arvostaa, on niin ihana kun saa viettää laatuaikaa pojan kanssa, on tämä vauva-aika vaan niin nopea menemään ohitte, eikä enää montaa kuukautta kun tuo on jo 1v, APUA! :D

      Poista

Kommentoithan asiallisesti, kiitos!